Uutiset

2007-2025

>  Takaisin ylös
6.4.2026

Päivät sen kuin pitenevät ja vauhti sen kuin kiihtyy. Tuloksia satelee tuon tuosta, eikä kasvattaja meinaa pysyä perässä. Osa tuloksista on toki allekirjoittaneen tekemiä. Helmikuussa taitava parivaljakkomme Waldo (Amazeme Force Over The Top) ja Mira kisasivat kolmannen kerran rally-tokon voittajaluokassa saaden kolmannen hyväksytyn tuloksen ja näin ollen Waldo sai nimensä eteen jo kolmannen koulutustunnuksen. Samaisessa kisassa Jade (Amazeme Deservable Love) ja Juno kisasivat ensimmäisen kerran alokasluokassa saaden heti hyväksytyn tuloksen. Itsekin kävin kokeilemassa Reinan kanssa avointa luokkaa mutta tällä kertaa emme ihan yltäneet hyväksyttyyn tulokseen. Tästä viikon päästä Emma pyyhälsi taas Baltiaan, tällä kertaa Latviaan. Sieltä kotiintuliaisina tuli Naavalle (LT MVA EE JMVA FI JMVA Amazeme Elusive Vibes) uusi valioarvo, kun Naava oli VSP ja sai Latvian sertin! Paljon onnea näistä tuloksista Emmalle, Arjalle, Miralle ja Junolle!

Samaisena päivänä Seinäjoella Pilke (Amazeme Vernal Breeze) ja Riitta juoksivat kaksi 0-tulosta, joiden myötä he saivat oikeuden kisata myös agilityradoilla kakkosluokassa! Onnea onnistuneista radoista!

Helmikuun loppupuolella minä ja nuoremmat koirani Niro (FI MVA EE MVA Amazeme Chasing Fire) ja Reina (C.I.B.-J* EE JMVA LV JMVA BALTJV-25 Shadoway's Bewilder And Amaze Me) matkasimme Tornioon näyttelyyn. Reina sai siellä toisen junnusertinsä ja oli PN3. Niro sijoittui PU3:ksi. Oikein kiva reissu siis! Molemmat koirat saivat ihan itsensä näköiset arvostelut.

Tornion näyttelyä edeltävänä päivänä tehokaksikko, Aiko (FI JMVA TK1 RTK1 RTK2 RTK3 RTK4 Amazeme Abloom With Pink Dreams) ja Laura kisasivat kolmannen kerran tokon avoimessa luokassa saaden kolmannen 1-tuloksensa toko- ja KP-ruusukkeen kera! Hurjan taitavaa menoa jälleen kerran tältä parivaljakolta! Onnea!

Samaisena viikonloppuna nähtiin Naava ja Rilla (Amazeme Fabled Dust) Emman matkassa Valgassa, Virossa. Lauantaina Naava voitti luokkansa muttei saanut SA:ta mutta Rilla sen sijaan pisteli parastaan ja voitti nartut saaden samalla luonnollisesti Viron sertin. Rilla oli myös VSP. Sunnuntaina Rilla sijoittui PN3:ksi ja Naava oli luokkansa toinen erinomaisella. Paljon onnea erinomaisista tuloksista Sanni, Emma ja Arja! Mutta ei siinä vielä kaikki helmikuun lopun tulokset, sillä Taneli (RTK1 Amazeme Zappy Iceman) ja Tarja kisasivat rally-tokon avoimessa luokassa saaden huikean hienon 96 pisteen hyväksytyn tuloksen!

Helmikuussa saimme myös Rean (Amazeme Golden Curtains) priimaa olevat terveystulokset, jotka eivät olisi voineet olla paremmat! Paljon onnea Annika hienoista tereystuloksista ja kiitos aktiivisuudestasi! Helmikuun tuloskimaran päätti Minin (C.I.E. FI MVA DK MVA SEV-23 NORDV-19 NOV-19 SEV-19 SEJV-18 AGHD1 RLD N Amazeme Dive Right In) hieno näyttelytulos Jönköpingissä, jossa Min voitti veteraaniluokan ja sai CACIB-V:n. Min oli myös ROP VET ja Agria Veteraanivoittaja. Kirsikkana kakun päällä oli kuitenkin Myyn (Amazeme Flickering Shade) ja Kaisan erinomainen tokouran korkkaus: he saivat heti ensikättelyssä hienon 1-tuloksen! Onnea Lena ja Kaisa hienoista tuloksista!

Myyn veli, X (Amazeme Falcon X) ja Sini kurvasivat tästä viikon päästä itselleen ensimmäisen 0-radan 1-luokan hyppyradalta. Onnea onnistuneesta radasta, Sini ja X! Tästä pentueesta on kisauran aloittanut jo neljä nuoresta iästä huolimatta. Miten taitavia pieniä meillä onkaan!

Maaliskuun alussa saimme lisää hienoja rally-tokotuloksia, kun Kaffe (RTK1 RTK2 Amazeme Aglow With Love) ja Viliina saivat jo kolmannen hyväksytyn tuloksen voittajaluokasta. Samaisena päivänä Vilja (EK1 JK1 HK1 Amazeme Caramel Shot) ja Outi kisasivat alokasluokassa ensimmäistä kertaa saaden heti hienon hyväksytyn tuloksen. Tästä viikon päästä Vilja ja Outi kisasivat uudestaan ja taas takataskuun tipahti yksi hyväksytty tulos. Samaisena päivänä minä ja Viljan veli, Niro, kisasimme tokon avoimessa luokassa toista kertaa ja saimme jo toisen 1-tuloksen. Sisarusten täti, Dina (FI TVA FI ETVA FI RTVA FCI-BH Amazeme Love Laughs At Locksmiths) ja Eve kisasivat EVL:ssä saaden jälleen kerran ykköstuloksen. Onnea Eve, Viliina ja Outi näistä hienoista tuloksista!

Samaisena viikonloppuna Emma ja Arja matkasivat taas Latviaan, Riikaan, jossa oli KV näyttely. Lauantaina pikku Prada (LT MVA EE JMVA Amazeme Endless Secrets) yllätti ja voitti kovassa kisassa kaikki ollen ROP! Sunnuntaina vuorostaan Naava oli PU4 ja sai varacacibin, joka vahvistetaan CACIBiksi. "Jurri-setä" sai sunnuntaina Latvian veteraanisertin ja näin ollen Jurrista tuli sekä Latvian että Baltian veteraanimuotovalio!

Maaliskuun lopulla saimme lisää rally-tokotuloksia, kun Kiira (FI MVA FCI-BH Amazeme Jade Shines The Brightest) ja Jaana kisasivat ensimmäistä kertaa saaden hyväksytyn tuloksen. Samaan aikaan Jyväskylässä Jaden puikkoihin astuinkin minä vähän ex tempore mutta hyvin se meni, vaikka treenejä alla oli tasan yksi, sillä saimme Jaden kanssa hienon hyväksytyn tuloksen. Reina sen sijaan päätti käydä halailemassa tuomaria ja melkein ajanottajaakin, joten tulos jäi saamatta.

Tästä seuraavana päivänä olikin ryhmänäyttely Seinäjoella. Reina oli junnuluokan neljäs erinomaisella ja Niro sijoittui PU4:ksi. Samalla näimme aivan ihanan Roosan (Amazeme Indulge Your Whims) sekä Masonin että Happyn sekä heidän palvelusväkensä. :)

Pääsiäisenä oli vuorostaan tokokoe, johon osallistuin sekä Reinan että Niron kanssa. Onnistuimme kun onnistuimmekin Reinan kanssa saamaan 1-tuloksen ensimmäisetä tokokokeestamme, vaikka kauko-ohjaus meni nollille. Kisasin myös Niron kanssa kolmannen kerran avoimessa luokassa saaden 1-tuloksen, vaikka ruutu meni nollille. Ruudussa nyt sattui ja tapahtui yhtä sun toista useammalla koiralla, kun ruutua piti putsata siinä sattuneen vahingon vuoksi. Myös Dina ja Eve saivat 1-tuloksen, joten nyt on SM-tulokset Dinalla ja Evellä kasassa! Paljon onnea hyvän tuulen kokeesta myös Evelle!

27.1.2026

Viime viikonloppuna Emma ja Arja matkustivat Kaunasiin, Liettuaan useamman koiran kanssa ja voi että, mikä saalis sieltä tulikaan! Saimme kotiin kolme uutta Liettuan muotovaliota. Samalla reissulla "Tuikusta" (FI MVA EE MVA LT MVA Amazeme Pretty Naughty) tuli kansainvälinen muotovalio. Onnea Arjalle ja Emmalle "Naavan" (LT MVA FI JMVA EE JMVA Amazeme Elusive Vibes) ja "Pradan" (LT MVA EE JMVA Amazeme Endless Secrets) valioitumisesta! Viikkoa aikaisemmin pyörähdimme Lahdessa näyttelyssä. Minun "Reina" esiintyi edelleen hyvin pienessä turkissa saaden kuitenkin junioriluokassa erinomaisen. "Rea" (Amazeme Golden Curtains) tuli junioriluokassa toiseksi SA:n kera. "Pimu" (C.I.E. FI MVA EE MVA LT MVA LV MVA BALT MVA DK MVA EE JMVA V-21 EEV-22 Amazeme Just Steal The Show) esiintyi hienosti ja olikin lopuilta ROP! Myös Rea sijoittui hienosti PN-kehässä neljänneksi. Aika hieno edustus A-koirilta! Paljon onnea Säde ja Annika tyttöjen hienoista tuloksista! Kuun alkupuolella KV Kajaanissa nähtiin kolme A-tyttöä: "Sira" (FI MVA Amazeme Curtains Up), Siran tyttö "Rea" (Amazeme Golden Curtains) ja "Rilla" (Amazeme Fabled Dust). Kaikki saivat erinomaisen ja sen lisäksi Sira voitti valioluokan. PN-kehässä Sira sijoittui hienosti toiseksi. Paljon onnea Kaija, Annika ja Sanni erinomaisista tuloksista!

Tässä on ehtinyt tulla muutamia rally-toko- ja tokotuloksia. Rallyssa ovat kisanneet menestyksekkäästi A2-pentueen siskokset, "Aiko" (FI JMVA Amazeme Abloom With Pink Dreams) ja "Kaffe" (Amazeme Aglow With Love). Aiko kisasi näillä uusilla säännöillä ensimmäistä kertaa mestarissa ja sai upean hyväksytyn tuloksen. Kaffe sen sijaan kisasi voittajaluokassa ja sai myöskin hienon hyväksytyn tuloksen. Myös "Taneli" (Amazeme Zappy Iceman) ja Tarja kisasivat tässä muutama viikko sitten rally-tokon avoimessa luokassa saaden hyväksytyn tuloksen. Aiko on ehtinyt kisaamaan myös tokossa, kun Aiko osallistui 10.1. tokokokeeseen Jyväskylässä tehden aivan huikean ykköstuloksen. Samaisena päivänä "Wäinö" (TK1 TK2 Amazeme Cheeky Monkey) ja Johanna saivat jo kolmannen ykköstuloksen avoimesta luokasta KP:n kera. Wäinö myös voitti luokkansa! Paljon onnea Laura, Viliina ja Johanna näistä hienoista tuloksista!

7.1.2026

Taas on vuosi vaihtunut ja ennen vuoden vaihtumista A-koirat ehtivät vielä tekemään muutamia tuloksia. Sisarpuolet (sama isä, eri emä) "Waldo" (Amazeme Force Over The Top) ja "Windi" (Amazeme Velvet Diamond) ahkeroivat kumpikin omassa lajissaan pari hienoa tulosta. Waldo ja Mira saivat kaksi hienoa, hyväksyttyä tulosta rally-tokon voittajaluokassa ja Windi juoksi kakkosluokan agilityradalta nollan! Kaverusten sukulaispoika, "Taneli" (Amazeme Zappy Iceman) ja Tarja korkkasivat hoopers-uran LUVA:lla! Paljon onnea Mira, Vilma ja Tarja näistä hienoista tuloksista! Itse kisasin teiniriiviön, "Reinan" (Shadoway's Bewilder And Amaze Me) kahdesti rally-tokon alokasluokassa saaden molemmilta kerroilta hyväksytyn tuloksen. Ohjaaja, kun vielä oppisi laskemaan askeleensa oikein, voisi pisteitäkin tulla vähän enemmän. Kuuluu lajin luonteeseen tämä kyllä! Vaikka katseemme onkin jo suunnattu tulevaan, on tässä kohtaa hyvä vielä hetki katsoa juuri vaihtunutta vuotta, sillä meillä oli jälleen kerran upea vuosi! Laitanhan tähän alle tuloksia kategorioittain, ja niitä on paljon!

VALIOARVOT JA TITTELIT

  • FI MVA EE MVA Amazeme Chasing Fire "Niro"
  • FI JMVA EE JMVA Amazeme Elusive Vibes "Naava"
  • EE JMVA Amazeme Endless Secrets "Prada"
  • C.I.B.-V LV VMVA EE VMVA BALT VMVA BALTVV-25 TLNVetWCup-25 Amazeme Imperial Strike "Ukko"
  • LV MVA BALT MVA Amazeme Just Steal The Show "Pimu"
  • EE MVA Amazeme Secret Kept "Neela"
  • C.I.B. C.I.B.-V* FI VMVA LV VMVA EE VMVA BALT VMVA BALTVV-25 Amazeme Queen Of Roads Untraveled "Chili"
  • FI KTV-FS Amazeme Went So Wild "Velho"
  • FI RTVA Amazeme Whirlwind Of Love "Wiima"
  • FI RTVA Amazeme Wise At Heart "Floki" (kuvassa)
  • FI MVA Amazeme Xcess Of Excellent "Pekko"
  • FI MVA DK MVA PMV-25 Amazeme Xpect The Most "Jimi"
  • LV MVA EE MVA BALT MVA Amazeme Zenith Diamonds "Mimmi"

NÄYTTELYT

  • 85 näyttelykertaa, joista EH 21 % ja ERI 79 %. SA 57 % ja kun on saanut SA:n, niin 58 % sijoittunut PU/PN-kisassa.
  • JUN-SERT x 8
  • VET-SERT x 4
  • SERT x 8
  • VASERT x 5
  • VARACA x 2
  • VSP x 4
  • ROP x 6
  • VSP VET x 2
  • ROP VET x 4
  • VSP JUN x 2
  • ROP JUN x 5
  • RYP1-4 x 3
  • BIS1-4 x 1 (kuvassa BIS1 Pimu)

TERVEYSTULOKSET

  • Amazeme Abloom With Pink Dreams "Aiko" ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, polvet 0/0, sydämen sivuääni: ei
  • Amazeme Chasing Fire "Niro" ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, ICAA kammiokulman poikkeavuus: ei todettu
  • Amazeme Clash Of Mountains "Toto" Distichiasis/Ektooppinen cilia : Todettu
  • Amazeme Endless Secrets "Prada" A/A 0/0 ei todettu/ei todettu LTV0 VA0
  • Amazeme Elusive Vibees "Naava" A/A 0/0 ei todettu/ei todettu LTV0 VA0
  • Amazeme Escaping Wisp Of Smoke "Kero" A/A 0/0 ei todettu/ei todettu LTV0 VA0
  • Amazeme Everlasting Rhapsody "Pertti" A/B 0/0 ei todettu/ei todettu LTV4 VA0
  • Amazeme Epic Adventure "Lotte" A/A 0/0 ei todettu/ei todettu LTV0 VA0 polvet 0/0 (kuvassa)
  • Amazeme Eyes On Broadway "Ella" B/B 0/0 ei todettu/ei todettu
  • Amazeme Every Inch Of You "Lowa" A/A 0/0 ei todettu/ei todettu LTV0 VA0
  • Amazeme Deeply Heartful "Helle" B/B 0/0 ei todettu/ei todettu
  • Amazeme Friendly Warrior "Magnum" D/D 0/0 ei todettu/ei todettu LTV0
  • Amazeme Flickering Shade "Myy" B/C 0/0 ei todettu/ei todettu LTV0 VA0
  • Amazeme Force Over The Top "Waldo" B/C 0/0 ei todettu/ei todettu LTV0 VA0
  • Amazeme Fervent Soul "Nala" A/A 0/0 ei todettu/ei todettu LTV0 VA0
  • Amazeme Fabled Dust "Rilla" A/A 0/0 ei todettu/ei todettu LTV0 VA0
  • Amazeme Falcon X "X" B/A 0/0 ei todettu/ei todettu LTV0 VA0
  • Amazeme Glowing Crystal "Happy" A/A 0/0 ei todettu/ei todettu LTV0 VA0
  • Amazeme Little Miss April "Mokka" ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, ICAA kammiokulman poikkeavuus: ei todettu
  • Amazeme Secret Kept "Neela" PPM-iris-iris: todettu
  • Amazeme Velvet Diamond "Windi" SP0
  • Amazeme Zenith Diamonds "Mimmi" tulkinnanvarainen/ei todettu
  • Amazeme Zodiac Time "Odi" ei todettu/ei todettu
  • Amazeme Zugar Mellow Heart "Fanni" ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia, ICAA kammiokulman poikkeavuus: ei todettu

AGILITY- ja GAMESTULOKSET

  • Amazeme Bilberry Biscuit "Sohvi" nousi 2-luokkaan hooperissa.
  • Amazeme Every Inch Of You "Lowa" juoksi yhden LUVAn ykkösissä.
  • Amazeme Kinda Loves You "Aava" kisasi sekä hooperissa ykkösissä että agilityssä kakkosissa.
  • Amazeme Love Laughs At Locksmiths "Dina" kisasi agilityssa ykkösissä.
  • Amazeme Vanishing Dash "Halla" kisasi agilityssa ykkösissä.
  • Amazeme Velvet Diamond "Windi" nousi hypäreiltä kolmosiin ja aksaradoilta sai kakkosissa nousunollan.
  • Amazeme Vernal Breeze "Pilke" nousi hypäreiltä kakkosiin ja aksaradoilta sai yhden LUVAn ykkösissä.
  • Amazeme Wise At Heart "Foki" kisasi hypäreillä ykkösissä ja aksaradoilla kakkosissa.
  • Amazeme Xcess Of Excellence "Pekko" sai hypäreiltä toisen LUVAn ykkösissä. (kuvassa)
  • Amazeme Xplore Love "Hilla" sai luvan aksaradalta ykkösissä.
  • Amazeme Zappy Iceman "Taneli" nousi hypäreiltä kakkosiin ja sai sieltä ensimmäisen luvansa. Myös aksaradoilta Taneli sai luvan ykkösissä. Hoopersista tuli myös yksi LUVA.

Kuva: Kimmo Iso-Tuisku

KOIRATANSSITULOKSET

  • Amazeme Went So Wild "Velho" kisasi koiratanssin FS-puolella 7 kertaa saaden joka kerta sertin. Velho myös valioitui koiratanssin puolella sekä edusti Suomea Pohjoismaiden mestaruuskisoissa tullen hienosti viidenneksi.

NOSEWORK

  • Noseworkissa kisasi tänä vuonna Amazeme Love Laughs At Locksmiths "Dina" saaden kolme virheetöntä tulosta. Samalla Dina nousi kakkosiin.

VEPETULOKSET

  • Vepessä soven läpäisivät Amazeme Love Laughs At Locksmiths "Dina" ja Amazeme Curtains Up "Sira".

BH-kokeen suorittivat hyväksytysti

  • Amazeme Abloom With Pink Dreams "Aiko"
  • Amazeme Aglow With Love "Kaffe"
  • Amazeme Caramel Shot "Vilja"
  • Amazeme Chasing Fire "Niro"
  • Amazeme Epic Adventure "Lotte" (kuvassa)
  • Amazeme Jade Shines The Brightest "Kiira"
  • Amazeme Kick And Kisses "Taiga"
  • Amazeme Love Laughs At Locksmiths "Dina"
  • Amazeme Valiant Charmer "Josko"
  • Amazeme Vernal Breeze "Pilke"

PK- ja PEKOTULOKSET

  • Amazeme Caramel Shot "Vilja", joka sai HK1-, EK1- ja JK1-koulutustunnukset.
  • Amazeme Chasing Fire "Niro", joka sai JK1-koulutustunnuksen.
  • Amazeme Let The World Wag "Vappu", joka sai EK1- ja JK1-koulutustunnukset.
  • Amazeme Like A Gingerbell "Maya", joka sai JK1-koulutustunnuksen.
  • Amazeme Queen Of Roads Untraveled "Chili", joka sai JK1-koulutustunnuksen.
  • Amazeme Urban Dust "Malla", joka sai JK1-koulutustunnuksen. (kuvassa)
  • Pelastuskoirakokeessa kävi Amazeme Vernal Breeze "Pilke", joka sai PEKO-T-koulutustunnuksen.

luonnetestitulokset

Luonnetestissä kävivät seuraavat koirat (läpäissen sen kaikki):
  • Amazeme Abloom With Pink Dreams "Aiko"
  • Amazeme Aglow With Love "Kaffe"
  • Amazeme Over My Heart "Frodo"
  • Amazeme United Matters "Po"
  • Amazeme Valiant Charmer "Josko"
  • Amazeme Vernal Breeze "Pilke"
  • Amazeme Xceed Your Limits "Remu"
  • Amazeme Xcess Of Excellence "Pekko"
  • Amazeme Xchange Of Hearts "Curie"
  • Amazeme Xpect The Most "Jimi"
  • Amazeme Xplore Love "Hilla"
  • Amazeme Xpess All Emotions "Susu"
  • Amazeme Yankee Edition "Mason"

TOKOTULOKSET

  • Amazeme Abloom With Pink Dreams "Aiko" sai sekä TK1-koulutustunnuksen että avoimesta luokasta ykköstuloksen.
  • Amazeme Aglow With Love "Kaffe" sai TK1-koulutustunnuksen ja kisasi avoimessa luokassa.
  • Amazeme Caramel Shot "Vilja" sai ykköstuloksen alokasluokasta.
  • Amazeme Chasing Fire "Niro" sai ykköstuloksen avoimesta luokasta.
  • Amazeme Cheeky Monkey "Wäinö" sai TK1-koulutustunnuksen sekä avoimesta luokasta kaksi ykköstulosta.
  • Amazeme Epic Adventure "Lotte" sai ykköstuloksen alokasluokasta.
  • Amazeme Fabled Dust "Rilla" kisasi alokasluokassa.
  • Amazeme Force Over The Top "Waldo" sai ykköstuloksen alokasluokasta.
  • Amazeme Jade Shines The Brightest "Kiira" sai ykköstuloksen alokasluokasta.
  • Amazeme Let The World Wag "Vappu" kisasi SM:ssä avoimessa luokassa.
  • Amazeme Love Laughs At Locksmiths "Dina" sai ykköstuloksen EVL:ssä.
  • Amazeme Urban Dust "Malla" sai ykköstuloksen avoimessa luokassa ja kisasi voittajassa.
  • Amazeme Xchange Of Hearts "Curie" sai ykköstuloksen alokasluokassa.
  • Amazeme Xplore Love "Hilla" sai TK1-koulutustunnuksen. (kuvassa)
  • Amazeme Zappy Iceman "Taneli" sai ykköstuloksen alokasluokassa.

rally-tokotulokset

  • Amazeme Abloom With Pink Dreams "Aiko" sai RTK1-, RTK2-, RTK3- ja RTK4-koulutustunnukset. (kuvassa)
  • Amazeme Aglow With Love "Kaffe" sai RTK1- ja RTK2-koulutustunnukset sekä ensimmäisen hyväksytyn tuloksen voittajassa.
  • Amazeme Chasing Fire "Niro" sai RTK1- ja RTK2-koulutustunnukset.
  • Amazeme Curtains Up "Sira" sai RTK2-koulutustunnuksen.
  • Amazeme Dare To Be The One "Endo" sai hyväksytyn tuloksen mestariluokassa.
  • Amazeme Force Over The Top "Waldo" sai RTK1- ja RTK2-koulutustunnukset sekä kaksi hyväksyttyä tulosta voittajaluokasta.
  • Amazeme Icy Chilly Champagne "Särmä" sai RTK1-koulutustunnuksen.
  • Amazeme Let The World Wag "Vappu" kisasi voittajassa.
  • Amazeme Lunatic On The loose "Uni" kisasi mestarissa saaden´ensimmäisen valioarvoon oikeuttavan tuloksen.
  • Amazeme Quality In Black "Koda" sai RTK1- ja RTK2-koulutustunnukset.
  • Amazeme Queen Of Roads Untraveled "Chili" kisasi mestariluokassa.
  • Amazeme Whirlwind Of Love "Wiima" valioitui Suomen Rally-tokovalioksi.
  • Amazeme Wise At Heart "Floki" valioitui Suomen Rally-tokovalioksi.
  • Amazeme Vodka Shot "Kovu" sai RTK2- ja RTK3-koulutustunnukset sekä sai kaksi hyväksyttyä tulosta mestariluokasta.
  • Amazeme Xpect The Most "Jimi" sai RTK1- ja RTK2-koulutustunnukset.
  • Amazeme Zappy Iceman "Taneli" sai RTK1-koulutustunnuksen.

Amazeme