Amazeme Smart Illusion

Capo on tulta ja tappuraa treeneissä ja kisoissa. Capo on jo kokeillut useita eri lajeja mutta tällä hetkellä ohjaaja taipuu kisaamaan vain agilityä, jolle molempien sydän palaa täysillä. Capo on käynyt metsäjälki-, BH-, nosework- ja tokokursseja ja etsinyt ukkoja myös raunioradalla ja pyörähtänyt muutaman kerran näyttelykehässä. Nenänkäyttö on vauhdikkaalle Capolle mieleistä puuhaa. Se on intoa täynnä kun se saa etsiä eukaa, esineitä tai ihmisiä. Capo on myös luonnetestattu pistein +159, laukausvarma.

Palkaksi Capolle kelpaavat pallot, narut tai vaikka pelkkä hanskan raju puistelu. Capo rakasta vetoleikkejä kaikkien kanssa ja haastaa leikkiin kenet vaan treenikentän laidalta. Kovin perso se ei ole ruoan perään, sillä tekeminen ja kehut nostattavat sen tekemisen meininkiä jo itsessään. Namit jäävät usein huomaamatta, jos ohjaaja vain hihkuu iloisena.

Agilityradalla Capo ei mielistele ohjaajaa eikä kysele turhia. Jos ohjeita ei ala kuulua sillä samalla sekunnilla, on Capon motto "Menin jo!". Capo on rohkea ja itsenäinen työskennellessään, leijeröinnit ja irtoamiset ovat sen bravuureita. Nuorempana se suhtautui kiihkeämmin ohjaajan virheisiin ja kierrokset nousivat nopeasti, jolloin epäonnistumisprosentti kasvoi. Nykyään Capo on työnteossa jääräpäinen, se ei luovuta virheisiin vaan yrittää aina uudelleen, entistä kovemmin.

Hurjan tekemisen meiningin vastapainona Capo on todellinen nallekarhu, joka katsoo aina syvälle syvälle silmiin. Capo rakastaa kaikkia ihmisiä ja ajattelee jokaisen sylin olevan häntä varten. Capo painautuu ihan tiiviisti vasten ja haluaa vain olla lähellä. Capo suhtautuu kaikkiin vieraisiin ihmisiin samalla rakkaudella, ainoastaan pienet lapset aiheuttavat siinä varautuneisuutta. Kotona ja matkustaessa se on hyvin huomaamaton, äänetön ja rauhallinen. Yleensä se nukkuu omissa oloissaan eikä ole riippuvainen muusta laumasta tai perheestä. Capo ei myöskään vahdi kotia eikä paimenna liikkuvia kohteita.

Koiralaumassa ulkoillessa Capo hakeutuu paljon omiin oloihinsa, se jolkottelee yleensä edellä tai vähän sivummalla. Narttujen kanssa se on sitkeämpi ja ihastuu herkästi vaikka käsilaukku heilahtaisikin. Capon laumaan kuuluu nuorempi BC uros Don, jonka kanssa luonnistuu hurjat paini- ja juoksuleikit.

Tässäpä vielä pari linkkiä uudempiin kisavideoihin:
Heinäkuu 2017
Lokakuu 2017
Syyskuu 2017